Take away on luonteva osa sujuvaa arkea

8 Maa 2022
Greendeli Bagel
Syömme take away -ruokaa yhä useammin. Moni on todennut noutoruoan sujuvoittavan arkea, kun ruoan valmistamiseen käytettävän ajan on voinut käyttää johonkin muuhun. Take away mahdollistaa meille makuelämyksen helposti, nopeasti ja paikasta riippumattomasti. Viime aikoina on erityisesti koronapandemian seurauksena voimistunut etätyökulttuuri ollut kasvattamassa kiinnostustamme noutoruokaa kohtaan.

Ravintolaelämyksiä kotiin

Take away -ruokaa nautitaan nykyisin etenevissä määrin myös kotona. Ihmisillä on rajallinen määrä aikaa käytettävänään ja ruoanlaittoon kuluvan ajan haluaa moni käyttää välillä muuhunkin tekemiseen, kuten harrastuksiin. Take away mahdollistaa tehokkaamman ajankäytön makuelämyksestä tinkimättä.

Koronapandemian myötä on moni siirtynyt työskentelemään kotoa käsin ja tämä etätyökulttuurin voimistuminen on varmasti osittain tullut jäädäkseenkin. Entistä tiiviimpi kotona oleminen on kasvattanut valmisruokien ja take away -ruokien kulutusta. Työpaikkojen lounasravintoloissa käydään hybridityöstä johtuen aiempaa harvemmin ja lounasruokailu tapahtuu yhä useammin kotona.

Take away tarjoaa kotona työskentelevälle monipuolisen ja tuoreita raaka-aineita sisältävän aterian. Lounastunnilla ei välttämättä ehdi kovinkaan monipuolista ateriaa valmistamaan, jolloin take away mahdollistaa ravintolaelämyksen nauttimisen kotona työskentelyn lomassa. Moni on ottanut myös tavakseen yhdistää lähikaupassa käynnin virkistävään happihyppelyyn.

Arvot ohjaamassa take away -valintojamme

”Vastuullisuus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat globaaleja trendejä, mikä näkyy myös take away -ruokien kysynnässä. Take away -ruoassa arvostetaan tällä hetkellä niiden tuomaa nopeutta, helppoutta, hyvää makua, kotimaisuutta ja vastuullisuutta”, kertoo Greendelin markkinoinnista vastaava Sanna Kariluoto.

”Ihmiset pyrkivät tekemään arjestaan mahdollisimman sujuvaa ja perheet tekevätkin ruokahankinnat yhä useammin verkkokauppaostoksina. Ruoan maun eteen halutaan nähdä kuitenkin vaivaa. On ollut myös nähtävissä, että valmisruokia tuunataan kekseliäästi eri tavoin, ja annoksia valmistetaan myös yhdistelemällä itsevalmistettuja ruokia ja valmisruokia keskenään. Esimerkiksi take away -wrapit voidaan pilkkoa pienemmiksi annoksiksi itsevalmistetun herkullisen salaatin ja salsan kylkeen”, kuvailee Kariluoto.

Kuluttajien arvostus kotimaista työtä ja raaka-aineita kohtaan on kasvanut. Vuoden 2020 keväällä nähtävissä ollut leivontabuumi on vakiintunut. Niin kasvisruoka kuin erilaiset hyvinvointituotteetkin kasvattavat suosiotaan. Vaikka vain pieni osa ihmisistä on puhtaasti kasvissyöjiä, on yhä useampi valmis lisäämään kasvisvaihtoehtoja ruokavalioonsa ja kokeilemaan uusia vaihtoehtoja. Myös viljojen alkuperäislajikkeet ja prosessoimaton ruoka saavat arvostusta osakseen. Sesonkikasviksia ja -hedelmiä hyödynnetään meillä Suomessakin kasvavassa määrin.

Ruokailun odotetaan tarjoavan elämyksiä, eikä mausta haluta tinkiä. Suomalaiset arvostavat paljon perinteistä kotimaista ruokakulttuuria ja isovanhempiensa reseptejä. Meillä on vahva halu palata oman ruokakulttuurimme juurille. Ulkomaisista keittiöistä erityisesti meksikolainen makumaailma on pysynyt pitkään suomalaisten suosiossa.

Take away -ruoan suosion voi havaita ruokakaupassa käydessä. Hyllyiltä löytyy yhä enemmän herkullisia ja nopeasti syötäviä take away -ruokia. Uusin juttu on paikallisten ravintoloiden valmiiksi pakkaamat annokset. Myös puolivalmiit ruoat ja valmiiksi pakatut ruokakassit ovat kasvattaneet suosiotaan.

Greendeli vastaa kuluttajien toiveisiin

Vastuullisuus, kotimaisuus ja raaka-aineiden alkuperä kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän, johon me Greendelillä haluamme vastata mahdollisimman hyvin. Seuraamme aktiivisesti trendejä ohjataksemme tuotekehittelyämme oikeaan suuntaan. Kiinnitämme erityistä huomioita vastuullisuusasioihin. Olemme ylpeitä tuotteistamme, jotka olemme valmistaneet kotimaisella työllä, Kariluoto kertoo.

Tänä keväänä täydentyi Greendeli-tuoteperhe laadukkaista raaka-aineista valmistetuilla bageleilla. Runsaat ja pehmeät bagelimme on kuorrutettu unikonsiemenillä ja täytetty tuoreilla raaka-aineilla. Resepteissä käytämme esimerkiksi kotimaista tuorejuustoa, tuoretta pinaattia, vuohenjuustoa ja kalkkunaa. Uusiin bageleihimme voit tutustua täällä.

Greendeli haluaa tarjota kuluttajille sujuvuutta ja makuelämyksiä arkeen. Ymmärrämme, että tuotteiden tulee olla helposti mukaan otettavia ja siististi syötäviä. Kiinnitämme huomiota myös pakkaustemme ympäristöystävällisyyteen, mistä erityisesti wrapiemme tuotepakkaukset ovat hyvä esimerkki.

Oletko jo maistanut Greendelin herkullisia take away -tuotteita? Tutustu tuotteisiimme!

Lähteet:

Euromonitor top 10 global trends 2022

Mintel Global consumer trends 2022

Pinterest predicts 2022

Food and friends – Back to forward 2022

K- ja S-ryhmän trendikatsaukset