oletko sinäkin bageleiden ystävä?

1 Hei 2022
Greendeli vuohenjuusto-pesto-bagel
Bageli eli vesirinkeli on herkullinen eväs, jonka voi täyttää niin suolaisella kuin makeallakin täytteellä. Kenties sinäkin olet ihastunut tähän donitsin muotoiseen leivonnaiseen.

Perinneleivonnaisesta kaikkien tuntemaksi

Tiesitkö, että bagelin juuret ovat Puolassa? Renkaanmuotoinen bageli on alun perin puolanjuutalaisten perinneleivonnainen, josta löytyy kirjallisia mainintoja jo 1600-luvulta. Tuolloin bageleita tavattiin antaa lapsivuodelahjaksi juutalaisille naisille. Bagelit levisivät pikkuhiljaa ympäri Itä-Eurooppaa ja sieltä edelleen edemmäs valloittaen ihmiset ympäri maailman. Esimerkiksi Amerikkaan bageli kulki sinne matkaavien eurooppalaisten siirtolaisten mukana.

Bagelit levisivät 1960-luvun Yhdysvalloissa massatuotannon ja pakastamisen seurauksena nopeasti kaikkien saataville. Moni maailmanmatkaaja onkin tutustunut bageliin juuri Yhdysvalloissa. Esimerkiksi New Yorkissa tulee tuoreisiin bageleihin törmättyä joka paikassa, supermarketeista ja kahviloista Keskuspuiston myyntikojuihin. Mikä olisikaan parempi eväs lounastauolle ja piknikille kuin bageli runsaine täytteineen.

Bageli muuntuu moneksi

Bageli sopii nautittavaksi niin aamu- ja välipalana kuin lounaallakin, ja vaihtelemalla täytteitä on tähän leivonnaiseen mahdollista saada mukavaa vaihtelevuutta. Tiiviin ja hieman sitkeähkön rakenteen omaava vesirinkeli sopii syötäväksi sekä suolaisen että makean täytteen kanssa, vaikkapa maustamattoman tuorejuuston ja hunajan kanssa. Bagelin valmistustapa eroaa ns. normaalista uunissa paistettavasta leivästä sen vuoksi, että se kiehautetaan minuutin tai parin ajan siirapilla maustetussa vedessä ennen uuniin laittoa. Juuri tämä kiehauttaminen muodostaa bagelin pinnalle sille ominaisen kuoren. Makuja on ihmisillä monenlaisia ja niin on bageleitakin: Joku haluaa nauttia bagelinsa rusinoilla ja kanelilla, toinen puolestaan unikon- tai seesaminsiemenillä koristeltuna – ja väliin vielä mieluisat täytteet.

Bagelin täyttämisessä voi käyttää luovuutta. Hyviä suolaisia makuvaihtoehtoja ovat mm. Vuohenjuusto ja pesto, kylmäsavulohi ja tuorejuusto, kalkkuna ja tuorejuusto, mozzarella ja tomaatti, kana- tai rapu-caesarsalaatti tai vaikkapa tonnikala ja tuorejuusto. Bagelit voidaan täyttää makeallakin täytteellä, kuten suklaalevitteellä ja mansikkaviipaleilla, banaanilla ja kinuskikastikkeella sekä erimakuisilla marmeladeilla.

Greendeli ilahduttaa bagelin ystäviä

Oletko jo maistanut Greendelin herkullisia bageleita? Nämä unikonsiemenillä koristellut ja runsaasti täytettä sisältävät leivonnaiset löydät vähittäiskaupoista ympäri Suomen. Makuvaihtoehtoja ovat vuohenjuusto-pesto ja kalkkuna-dijonsinappi-tuorejuusto. Uskomme bageliemme miellyttävän vaativampiakin kulinaristeja. Tutustu Greendelin tuotteisiin!